|
|
19.04.2011 - 17:04

kiitos taas upeasta paketista. tällä kertaa aiheena oli muffinssit. löytyi muffinssivuokia, koristetikkuja, tähtikoristeita, jonka läpi voi vaikka ripottaa tomusokeria ja strösseleitä. lisäksi löytyi kevätaiheisia kehäkukan siemeniä ja punabasilikaa, kynttilöitä ja ihanan sininen keittiöpyyhe.
ei enää salainen leivontaystäväni oli heidi mamman leivontanurkasta. oikein paljon kiitoksia sinulle näistä kolmesta kuukaudesta ja ihanaa kevättä
toivoo tokivai
23.03.2011 - 09:57

Sain taas ihanan paketin. Kuva ei tee oikeutta herkulliselle sisällölle. Klassikkoreseptinä oli Tiikerikakku, joka oli tuunattu Marianne crushilla. Saapa nähdä ehdinkö tekemään sen ennenkuin crushit on muussa käytössä 
Paketissa oli myös vanilliinisokeria, leivinjauhetta, kaakaota, manteliaromia ja kolme pikkupulloa jotakin muita aromeita. Lisäksi oli lautasliinoja, keväisiä sellaisia ja tervalakuja. Kun tervajäätelö on minun mielestä ihan ykkösherkku, ajattelin josko niistä saisi meidän jäätelökoneelle sopivaa kokeilua aikaiseksi. todennäköistä on että ne menee parempiin suihin. Koko komeus lepää Marimekon huivin päällä, joka oli myös paketissa. Ai niin ja ihana pieni raastin, se ei varmaan kuvasta erotu mutta mukana oli.
Oikein paljon kiitoksia taas sinulle salainen leivontaystäväni. Paketti oli todella mieleinen ja varmasti kaikki tulee käyttöön!!
TOKIVAI
10.03.2011 - 08:22
laitettua helmikuun leivonnaisiin. jauhe menikin parempiin suihin kun piti viime lauantaina saada jotain jälkkäriä nopeasti. vatkasin siis creme vanillea, laitoin sekaan sitruunanmakuisen rahkahässäkän ja caipirinha-jauheen. laitoin vielä pieniä appelsiinipaloja sekaan tuomaan raikkautta ja upposi kuin väärä raha. jopa nuori herra Ronkelikin tykkäsi.
mutta se caipirinhajuustokakku on siis edelleen kokeilematta...
TOKIVAI
17.02.2011 - 17:55
Sain salaiselta ystävältäni ihanan rakkausaiheisen paketin. Se sisälsi caipirinha-juustokakku ohjeen ja siihen tarvittavat ainekset: digestive-keksejä, caipirinha-mausteseosta ja liivatelehtiä. Lisäksi oli pieniä sydämenmuotoisia muotteja, silikoninen sydänpannulappu (aivan ihana), pari pientä karkkirasiaa, josta pojat innostuivat sekä marmeladia. Aivan ihana paketti. Täytyypä laitta juustokakku kokeiluun kun tulee vieraita sunnuntaina. Paljon kiitoksia salainen leivontaystäväni. en malta odottaa maaliskuuta ja klassikkoa!!
TOKIVAI
11.01.2011 - 15:46
Kerran vuodessa on ollut tapana osallistua salainen leivontaystävä-kierrokseen. Yleensä se on ollut keväällä. Ystävänpäivä- ja pääsiäisaiheet vaan on ihan kivoja ja niistä on helppo kokoilla paketteja. Nyt nuo kuukauden teematkin oli ihan kivat: rakkaus, klassikko ja pääsiäinen. Viime kerralla kun olin mukana teemat oli jotenkin hankalia eikä niistä saanut oikein mitään irti.
26.01.2010 - 18:45
Mokkajuustokakun ohje on peruskauraa ja aina onnistuu.
pohja:
165g kaurakeksimuruja
75 g rasvaa
juustoseos:
4 dl vispikermaa
3 - 4 tl pikakahvijauhetta
2 1/4 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
5 liivatetta
1 dl kiehuvaa vettä
400 g Philadelphiaa
Ja homma menee niin, että keksit murskataan ja sekoitetaan sulatettuun rasvaan. pohja laitetaan kylmään kovettumaan. kerma vatkataan ja maustetaan sokereilla, tuorejuusto (Philadelphia) lisätään. Liivatteet likoon n. 5-10 min ja sitten kiehuvaan veteen sekoitetaan pikakahvijauhe. Liivatteet liuotetaan pikakahviin ja kahviseos lisätään kermatuorejuustoseokseen. Sitten kaadetaan pohjan päälle ja hyytymisaika on ainakin 4 tuntia jääkaapissa. Päälle perinteisesti mokkapapumakeisia.
vähän tuota reseptiä voi muokata esim. kevytvispiä käyttämällä ja philadelphiaakin on kevytversiota, niin että tulee parempi omatunto.
25.01.2010 - 21:27
vihdoinkin sain kuvatuksi saamani paketin:

Se sisälsi siis pikakahvijauhetta, tyllan, purkkaa sekä ohjeet juustokakun ja nunnien tekemistä varten. ennakkotiedoissa olin sanonut, että jos olisin leivonnainen, olisin varmaankin juustokakku ja mokkajuustokakku on sellainen perusvarma ohje, josta useimmat tykkäävät. Slyni = Anu kirjoitti, että oli etsiskellyt kahvipapumakeisia. Niin etsiskelin minäkin ennen joulua. Tylla on tuossa korinpohjapursotuksia varten. Ehkä täytyy nyt uskaltautua kokeilemaan, mulle tuo dekoratiivinen osuus on aina ollut vähän vaikeeta ja kakut koristelematta.
Nyt on aika kiittää salaista ystävääni näistä kivoista kolmesta kuukaudesta!! Olen saanut monta uutta ohjetta ja ideoita. Oikein hyvää talven jatkoa!!
toivoo TOKIVAI
17.12.2009 - 21:09
sain siis serviettejä, kakun koristeita, piparminttukaramellejä, piparkakkumuottiauton sekä tarroja, jotka nuoriso otti kiljuen vastaan. aivan ihana paketti kertakaikkiaan. lisäksi sain kolme erilaista jäädykeohjetta: dominojäädykkeen, appelsiinijäädykkeen ja semifreddo-ohjeen, jossa oli marjoina mustia viinimarjoja. kaikki kuulostavat suorastaan herkullisilta!! ehkä päädyn tänä jouluna tuohon appelsiinijäädykkeeseen, luulen että se tulee olemaan koko perheen suosikki.
Kaunis kiitos siis salaiselle leivontaystävälleni, hyvää joulua ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle!!

17.12.2009 - 11:22
KIITOKSIA SALAINEN LEIVONTAYSTÄVÄNI!!
EHDIN VIIMEIN EILEN HAKEMAAN PAKETTISI POSTISTA. OTIN KUVANKIN MUTTA SE ON VIELÄ KAMERASSA. TÄNÄÄN ON VIELÄ YHDET JOULUJUHLAT, NIIN ETTÄ EN TIEDÄ EHDINKÖ SITÄ TÄNÄÄN LAITTAA TÄNNE BLOGIIN. MUTTA PERILLE TULI JA IHANIA OHJEITA SIINÄ OLI. MEILLÄ ON TAPANA JOULUNA SYÖDÄ JÄLKKÄRIKSI JOTAIN JÄÄDYKKEITÄ JA NYT VAIHTOEHTOJA OLI KOLME, MITÄ VOISIN KOKEILLA.
PALAAN ASIAAN MYÖHEMMIN.
TOKIVAI.
17.11.2009 - 15:51
Sain tänään eka paketin salaiselta leivontaystävältäni. Paketissa oli kolme ohjetta: murupaistos, wienin tangot ja kampanisut. Kaikki kuulostivat jännittäviltä, ehkä kampanisut on sellaisia, joita en ikinä ole aiemmin tehnyt. Paketti sisälsi myös ihanalta tuoksuvaa vaniljasokeria, jossa oli aitoa bourbon-vaniljaa, hirvensarvisuolaa, vadelmamarmeladia ja taikinapyörän sekä pähkinäkreemiä, joka sekin on minulle ihan uusi tuttavuus. Pakkauksessa sanotaan että sitä voi leivittää vaikka kakun väliin tai sitten kekseille, nam!!
Voisin arvella että salainen leivontaystäväni on kotoisin ihan eri puolelta Suomea kuin minä, niin että tästä kolmesta kuukaudesta voi tulla jännä hyppäys ihan toiseen ruokakulttuuriin.
Lisäksi paketissa oli Snöreniä, lakunauhaa, josta kuumeessa sohvalla kärvistelevä pikku koululainen oli ikikiitollinen. Se ei ehtinyt tuohon paketin ryhmäkuvaan. Nyt siis kaunis kiitos leivontaystävälleni ja leipomaan ja odottamaan joulukuuta!!
ps. en oikein osaa käyttää tätä blogia, joten kuva paketista on ihan eri kirjoituksessa.
|